ARTO VILKKO-------- takaisin

Arto Vilkko - Vilkko
(WOLFCD-023)
Julkaistu 2004
01. VAKAVAN VIRRAN REUNALLA
02. NÄKEMIIN
03. TUULEE
04. KAIPUU
05. HUOMINEN JOSSAKIN
06. SUURIA UNELMIA
07. HÄN ON KAUNIS
08. USKON SINUUN
09. TÄNÄ YÖNÄ
10. NELJÄSTÄ KUUTEEN
Pitkän päivätyön musiikin parissa tehnyt Arto Vilkko on saanut valmiiksi levyllisen omia laulujaan. Intiimisti rokkaava ja melodinen’Vilkko’ tuo miehen uudelleen julkisuuteen solistina ja lauluntekijänä. Levyllä esiintyy nimekäs joukko huippumuusikoita, joiden panos vaikuttaa oleellisesti musiikin yleisilmeeseen. Omien sävellysten ja sanoitusten lisäksi mukana on myös yksi Vilkon suomentama blues -klassikko.